Alacati on melko uusi purjelautailukohde, mutta on vajaassa 10 vuodessa saavuttanut suosion, jota on vaikea uskoa näkemättä. Alacati on monessa yhteydessä mainittu maailman 3. parhaana purjelautailukohteena. Aloittelijoiden osalta ymmärrän suosion hyvin. Ranta on turvallinen ja pitkälle niin matala, että jalat ylettyvät pohjaan.

Saksalaiset purjelautailijat löysivät paikan jo 80-luvulla, mutta vasta 90- luvulla avattiin ensimmäiset keskukset. 10 vuoden kuluessa toiminta on moninkymmenkertaistunut ja nyt alueella toimii kymmeniä keskuksia, joissa on arviolta 1500 -2000 lautaa, aloittelijoiden välineistä kisakamoihin. Muutaman formulankin ja freestyletaiturin näin, mutta käytännössä paikka on aloittelijoiden ja slalomkuskien suosiossa.

En ole missään muualla nähnyt niin paljon purjelautailevia tyttöjä ja naisia tai lapsia, joista nuorimmat vain 4-5 -vuotiaita. Turkkilaisesta purjelautailusta tullaan varmasti kuulemaan entistä useammin tulevina vuosina.

Ollakseen maailman purjelautailun ykköskohteita, pelialueena oleva merenlahden poukama on minusta melko ahdas. Vastarannalle on arviolta vajaat 2 km ja pituutta ranta-alueella vajaat 1 km. Tuulisena päivänä poukamassa vallitsee iloinen kaaos, jossa sadat aloittelijat törmäilevät toisiinsa lähellä rantaa ja edistyneemmät ajelevat ristiin rastiin hieman kauempana.

Meltemi puhaltaa kesällä pohjoisesta, joka tarkoittaa sitä että tuuli tulee maalta poukaman perältä. Vesi on siis hyvin tasaista periaatteessa, vaikkakin satojen kurvailijoiden vanaveden sotkema vesi on melko haastavaa tulkittavaa.

Talvisin tuuli puhaltaa pääsääntöisesti etelästä ja tuo mukanaan kuuleman mukaan ihan mukavaa aaltoa. Alueen tuuliolot tekevät paikallisilmaston harvinaisen suotuisaksi. Kesällä pohjoistuuli viilentää ja talvella etelätuuli lämmittää. Purjelautailu onkin mahdollista vuoden ympäri. Tuulisia päiviä on vuodessa noin 320.

Purjelautailu on todella näkyvästi läsnä lähialueilla. Jakeluautojen kyljistä saattoi usein bongata suuren purjelautailuaiheisen kuvan. PWA kisasta oli muutoinkin mainoksia kaikkialla. Jokaisessa aikakausilehdessä/sanomalehdessä oli juttua purjelautailusta.

Alacati elää nyt toista kukoistustaan. Purjelautailijoiden ohella Alacatin on löytänyt Turkin eliitti. Monet taiteilijat viettävät siellä lomaansa. Kreikkalaisten siirtotyöläisten 1800 luvun lopulla rakentama Alacatin vanha keskusta on nostettu rappiotilasta viehättäväksi kivikyläksi kapeine mukulakivikujineen. Vanha keskusta on suojeltu ja uuden rakentaminen sinne ei ole sallittua. Vanhakin tulee kunnostaa alkuperäiseen asuunsa perinteitä kunnioittaen.

Kreikkalaiset tulivat Alacatiin aikoinaan kuivattamaan soita malarian vaivaamalle alueelle. Samalle he perustivat kukoistavat viinitarhat alueelle. Minusta maan väitetystä poikkeuksellisesta hedelmällisyydestä ei näkynyt enää merkkiäkään. Sen jälkeen kun vääräuskoiset kreikkalaiset pakkosiirrettiin takaisin omaan kotimaahansa, turkkilaiset tuhosivat viiniviljelmät ja yrittivät viljellä tupakkaa, joka ei kuitenkaan menestynyt. Arvelen, että eroosio on vienyt mennessään hedelmällisen maan ja tänä päivänä alue on melko karua hiekkamaata. Tosin kyllä vuorenrinteillä kasvaa puita ja pensaita, joten ihan yhtä karua ei ole kuin esim. kreikan saarilla.

Rannat eivät minua juuri hetkauttaneet. Hieman likaiselta näyttävä yksitoikkoinen hiekkaranta vaikutti osin ihmisen muokkaamalta. Pienintäkään houkutusta lähteä rantavaellukselle en siellä kokenut.  Merenalainen maailma oli myös melko tylsä.

Kilpailualue oli keskusten vasemmalla puolella tuulen yläpuolella. Lähtö tapahtui vastarannan puolelta noin puolesta välistä poukamaa. Osuus ensimmäiselle poijulle oli lyhyt vain n. 40 s mittainen. Yleisö pääsi seuraamaan tuon tärkeimmän poijun tapahtumia aitiopaikalle aallonmurtajan kärkeen, josta oli poijulle vain  50 m matkaa. Muut kolme jiippimerkkiä oli sijoitettu avotuuleen siten, että maali oli varikkoalueen edessä.

Kisaorganisaatio toimi tehokkaasti ja täsmällisesti. Kuulutukset pitivät huolen siitä, että yleisö ja kilpailijatkin pysyvät kärryillä kisatapahtumista. Kipparikokous oli kovin lyhyt, edes rataa tai lähtöviestejä ei esitelty. Oletus on, että kaikki tietävät, miten homma toimii.

Näissä kisoissa ei ole protestimahdollisuutta, mikä on minusta ihan järkevää. Protestikäsittely viivyttää lähtöjen ajattamista ja toisaalta kisa on viihdyttävämpää, kun kisassa ei tarvitse liikaa pelätä kontaktia. Toisaalta tahalliset tai puolitahalliset päälle ajot pitäisi karsia pois. Myöhemmin kuvista huomasin, että Alice Arutkin, joka ajoi suoraan minun kylkeeni, ajoi ihan samalla tavalla jonkun muunkin päälle. Päälleajaja on paremmassa asemassa usein, hän voi varautua tilanteeseen paremmin kuin ”uhri”, jolle törmäys tulee selän takaa. Toisaalta onhan taito sekin osata pysytellä poissa kolareista. Olikohan toisen päivän kipparikokouksessa, jossa muistutettiin, että tuomari voi hylätä tahallisesta päälleajosta, mutta kynnys siihen taitaa olla aika suuri.

Omalta osaltani ensimmäinen päivä meni kokemusta hankkiessa. Tarkkailin erityisesti lähtöä ja reittiä poijulle jiipatessa. Jiipit lähtevät melko loivana, mutta tulevat tiukasti ulos poijulta. Naisten lähdöissä pyritään sulkemaan poiju jiipin jälkeen, jotta kukaan ei mahtuisi välistä ja toisaalta varmistamaan oma asema on tuulen yläpuolella seuraavalle osuudelle lähdettäessä. Miesten lähdöissä jiipit ovat vauhdikkaampia, jolloin ei ole niin tärkeää jiipata tarkasti poijulle.

Lähdön merkitys oli tavattoman suuri, koska ensimmäinen osuus oli tosi lyhyt. Ensimmäisenä kisapäivänä lähtöalueella oli melko tasainen voimakas tuuli, jolloin saatoin aika tarkalleen katsoa kuinka paljon aikaa menee viivalle tietystä kohti. Lähdin hieman muiden takaa ja aika täsmällisesti viivalle hyvässä vauhdissa. Toisena kilpailupäivänä lähtöalueella oli puuskaa ja reikää. Tein hieman tyhmästi, olettaen että kyllä se puuska osuu kohdalle kun sitä tarvitsen. Eikä se ihan joka kerta osunut. Tuollaisella kelillä on pakko edetä yhtenä rintamana muiden kanssa. Jos reikä osuu kohdalle, jäävät siihen sitten muutkin.

Alacatissa oli helppo ajaa, tuntuu että lautaa liukuu plaanissa tosi vaivattomasti. Lauta tuntuu muutaman litran suuremmalta kuin kotivesillä. Siihen vaikuttaa suolaisen veden parempi noste ja vähäinen vaatetus. Arvelen, että näiden yhteisvaikutus on noin 5-6 l. Yhdistelmä (101 l ja 7,8 m2), joka tuntui aivan loistavan hyvältä Alacatissa ei tuntunutkaan enää niin kivalta Mellstenissä ja toisaalta 111 l ja 6,5 m2 ei toiminut Alacatissa, mutta Suomen vesillä toimii ihan mukavasti. Tämä tietty voi myös johtua siitä, että tuulta ei vain ollut tuolle yhdistelmälle tarpeeksi juuri silloin.

Kadonneen nuoruuden metsästys jatkuu syyskuun alussa Almannaressa Ranskassa, jossa järjestetään naisten PWA slalom finaali 4. -8.9. Lähden sinne hieman kokeneempana. Alacatissa olin hieman liiankin viileän rento, mikä toisaalta on ihan hyvä, koska ajokin oli rentoa ja varmaa, mutta toisaalta pieni jännitys pitäisi skarppina.

Almannaressa tuulen voimakkuus voi olla mitä tahansa ja toisaalta vesikin tuulensuunnasta riippuen täysin flättiä tai mukavaa aaltoa. Tämä on women only kisa, joka hieman hankaloittaa purjevalintoja. PWA sääntöjen mukaan tuuliraja on 7 solmua, mutta käytännössä kisoissa, joissa miehet on mukana, naiset eivät tarvitse 7,8 m2 suurempaa purjetta. Toisaalta kun mukana on vain naiset, ei järjestäjän tarvitse pelätä isojen miesten turhautumista. Saattaa olla järkevää ottaa mukaan myös 8,6 m2 purje. Tosin tämä tarkoittaa lisää painoa matkatavaraan.

Vielä ei ole tiedossa osallistujalistaa, mutta aika moni Alacatissa olleista tulee myös Almannareen. Lisäksi sinne voi odottaa kovan joukon uusia ranskalaisia tyttöjä, jotka ovat varmasti kaikki taitavia. Tavoitteeksi otan finaalipaikan joka lähdössä. Siihen tarvitaan tosin hyvät lähdöt, vauhdikkaat jiipit, taito pysyä poissa kolareista ja vähän onneakin.