Almanarre 6.9 tyyntä

marianne maanantai, syyskuu 6th, 2010

Tuuli taitaa piilotella tämänkin päivän.

En tiedä, mikä on näiden kisojen kokonaisbudjetti, mutta paljon se on joka tapauksessa naista kohden. Järjestelyt ovat täällä erinomaiset. Töitä on tehty kisoja varten jo toista vuotta sponsorihankinnalla yms. Toimitsijoita taitaa olla yhtä monta kuin kisaajiakin. Kilpailumaksu oli vaivaiset 30 eur. Turkin kisan yhteydessä maksoin jäsenmaksun, joka oli 130 eur sisältäen ensimmäisen kisan. Voisinpa veikata, että näitä women only kisoja ei nähdä uudelleen kovin pian. Harmi sinänsä, sillä pääsemme ajamaan mahdollisimman paljon lähtöjä. Toisaalta naisten markkina-arvo purjelautailussa jää melko lailla miehille.

Pienen särön kisaorganisaatio saa siitä, että joillekin kisaajille oli annettu erityslupia rekisteröidä uusia purjeita tätä kisaa varten, vaikka säännöt ja kisan NOR selkeästi sanoi, että välineet rekisteröidään koko kaudeksi ensimmäisessä kisassa. Oikeudenmukaista olisi varmaankin ollut, että kaikille olisi tiedotettu asiasta ja annettu mahdollisuus täydentää välineitään, etenkin kun Amanarren kisa ei ollut tiedossa kauden alussa. Toisen särön järjestäjät  saavat siitä, että lähes kaikki tiedotukset ym. on vain ranskaksi. Minulta esim. jäi GPS ensimmäisessä lähdössä rantaan, kun mielestäni siitä ei kukaan maininnut englanniksi sanaakaan. Taas meidät kutsuttiin jonnekin ranskaksi. Ymmärsin, että 5 min päästä jotain… jaa lounas.

Muutoinkin täällä päivystäminen on hieman tylsää. Ranskalaisista ei ole oikein juttuseuraksi, pääsääntöisesti osaavat englantia yhtä paljon kuin minä ranskaa.

Kisaajia on 6 maasta FRA (13 kpl), ITA (3kpl), ARU(1kpl), ARM(1kpl) ja SUI (1kpl) ja sitten jokin pohjois-eurooppalainen kummajainen FIN-134. Ranskalaiset hallitsevat naisten slalomia mennen tullen, vaikka Karin Jaggi siellä välissä hienosti pyristeleekin. Onhan täällä olosuhteet kohdallaan ja valmennus kunnossa. Italialaisetkin ovat melko vaisuja. ITA -31 on heistä vahvin kilpailija, mutta kompastuu melko isona tyttönä keveisiin keleihin, vaikka käytti kisassa 135 l lautaa. Hän melko tiukkaan sävyyn ripitti kilpailupääl-likköä lauantain kisan ajamisesta. Kisatirehtööri oli sitä mieltä, että olisi pi-tänyt alun perinkin rekisteröidä isompi purje. Tuuli oli lauantain lähdöissä 8-15 solmua.

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.