Formula

Formula 2012 – Extending the lead

Formula edustaa kilpapurjelautailun modernia rata-ajoa, jossa on paljon samankaltaisuutta kilpapurjehduksen kanssa. Ratakilpailu asettaa laudalle vaatimuksiksi maksimisuorituskyvyn niin ylä- kuin alatuuliajoon.

Vuonna 1998 esitelty Starboardin Formula oli ensimmäinen leveän tyylin kisalauta. Tämä muutti kilpailemisen päälaelleen, sillä mikään muu lauta ei kyennyt kilpailemaan Formulan kanssa ylä- ja alatuuliajossa eikä aikaisen plaanin saavuttamisessa. Vuoteen 2000 mennessä Starboardin Formula dominoi kansainvälisellä kilpatasolla vieden tuolloin kuusi korkeinta sijaa Maailmanmestaruuskisoissa. Starboardin Formula on jatkanut vahvasti läpi vuosikymmenen.

Vuoden 2007 sääntömuutosten mukaan Formula-laudan mallit saavat muuttua vain kahden vuoden välein. 2008-2009 laudat olivat identtisiä. Samoin 2010-2011 laudat. 2012 Formula merkitsee uuden sukupolven lautaa: Starboardin R&D-tiimi on jälleen suunnitellut vallankumouksellisen lautamallin, joka säilyy muuttumattomana  myös kaudella 2013.

2012 mallit: kaksi vallankumouksellista lautaa

Formula 167: Enemmän kontrollia, painoarvo kovan tuulen olosuhteissa. Ideaali lauta kevyille ja keskipainoisille kuskeille. 84 cm leveä perä tuo lautaan uskomattoman suorituskyvyn ylä- ja alatuuliajossa. Enemmän kontrollia kuin 167 Wide -laudassa.

Formula 167 Wide: Enemmän tehoa, painoarvo kevyen tuulen olosuhteissa. Ideaali lauta keskipainoisille ja raskaille kuskeille.  90 cm leveä perä tuo laudalle lyömättömän suorituskyvyn ylä- ja alatuuliajossa. Maksimitehon lauta.

Molemmissa laudoissa erityiset ylisuuret, kaksitasoiset leikkaukset laudan pohjassa tuovat esiin leveän laudan perän parhaat ominaisuudet. Leikkaukset tekevät laudasta elävämmän, antavat perän kulkea vapaammin ja korostavat parantunutta kiihtyvyyttä ja huippunopeutta. Tasaisempi rockeri pidemmällä tasaisella osuudella lisää myös kevyen tuulen kiihtyvyyttä.

Laudan ohuempi keula vähentää keulan painoa. Pyöristetyt kulmat auttavat lautaa irtoamaan paremmin aalloista. Uusi Carbon-rakenne kannessa ja pohjassa: kaksisuuntainen 150 Carbon kannessa, UD80 Carbon pohjassa. Madallettu mastokisko parantaa kontrollia ja tekee rikin asennosta vertikaalisemman, jolloin saat pysymään laudan alhaalla ja paineen mastonjalalla. Uudet alatuulistanssit ergonomisella kantapään syvennyksellä tuovat suurimman tähänastisen hyödyn alatuuliajossa. Saat enemmän nostetta ja mukavuutta alatuuliajoon.

Formula-lautojen plaanikynnys on muihin lautoihin verrattuna alhaisin; laudat plaanaavat jo noin kuuden solmun (~3 m/s) tuulessa. Formula-laudat ovat suorituskyvyiltään myös parhaimpia ylä- ja alatuuliajossa ja omaavat laajimman tuulialueen. Ominaisuuksiensa ansiosta Formuloista on tullut suosittuja myös vapaan ajon seikkailulautoina, sillä laudat mahdollistavat pitkät kruisailusurffit kauas merelle tai pitkin rantaviivaa. Formulat ovat kuitenkin hyvin voimakkaita lautoja ja siksi vaativat taitoa hallita tehopelin. Formulalaudoilla on mahdollista osallistua kilpailemiseen niin paikallisella, kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.

Tekniset tiedot

Malli Tilavuus
(litres)
Pituus
(cm.)
Leveys
(cm.)
Perän leveys
(cm.)
Paino
Carbon
(kg.)
Purje-
alue

(M²)
Evä-
alue

(cm.)
Evä-
boxi
Formula 167 167 228 100.5 84.1 TBC 8.5-12.5 62-70 Deep Tuttle
Formula 167 Wide 167 228 100.5 90.0 TBC 8.5-12.5 62-70 Deep Tuttle
Paino +/-5%. Purje- ja eväalueet ovat suosituksia.

Hinnasto

Malli Carbon
Formula 167 € 2290,-
Formula 167 Wide € 2290,-

Hinnat sis. alv.