Tietoa meistä | Jälleenmyyjät | Yhteystiedot

Raceboard EM Yyteri

marianne maanantai, kesäkuu 13th, 2011

Upea viikko takana niin ilmojen kuin suorituksenkin puolesta. Ylitin odotukseni moninkertaisesti ja paransin suoritustani joka lähdössä. Erityisen mukavaa on ollut huomata, että parhaiten pärjäsin reippaassa tuulessa. Laudan ja purjeen säädöt ovat loksahtaneet paikoilleen siten, että erityisesti kryssi kulkee kivasti. Avotuulilla on parantamisen varaa erityisesti silloin, kun mennään rajoilla, päästäkö plaaniin vai ei. Neliötä pienempi purje kuin muilla ja kapeaperäinen lauta vaikuttavat varmaan jonkin verran plaaniherkkyyteen.

Ensimmäisenä päivänä ajettiin neljä lähtöä melko kevyessä tuulessa. Kryssillä lauta liikkui, mutta avotuuleen oli pumpattava koko matka. Ensimmäisenä päivänä olin melko lailla tarkkailijan roolissa. Seurasin muiden tekemisiä ja yritin pysyä pois pakeista. Sijoitukset olivat sen mukaiset 21, 19, 17 ja 21.

Toisena päivänä otin aktiivisemman roolin. Tein töitä laudalla enemmän, jotta lauta kulkisi sopivasti kantillaan. Seurasin tarkemmin puuskia, siftejä ja reikiä sekä muiden tekemisiä. Näillä eväillä olin useinmiten ensimmäisen kryssin jälkeen puolivälin paikkeilla. Avotuuliosuuksilla pystyin pitämään paikkani vain niinä harvoina kertoina, jolloin tuuli tarpeeksi kunnon plaaniin tai sitten toisaalta silloin, jos kaikki joutuivat pumppaamaan. Muutoin menetin 2-3 sijaa kummallakin avotuuliosuudella.

Yhden lähdön keskeytin toisena kilpailupäivänä. Tulin avotuuliosuudelta kääntöpoijulle ja herkistelin köliä hieman liian aikaisin. Köli humpsahti kokonaan alas ja käänsi laudan vastatuuleen, en saanut lautaa käännetyä tarpeeksi nopeasti alas ja pyyhälsin poijun ohi yläpuolelta. Taisin päästää muutaman kirosanan ja käänsin laudan ympäri. Väkeä lappoi poijulta helminauhana enkä arvannut tunkea laudan nokkaa väliin vaikka olin styyralla. Kaiken lisäksi valuin poijun alapuolelle odotellessani. Viimeinen niitti tuli siinä kun huomasin camberin pudonneen paikaltaan.

Kovatuulisen ukkospuuskalähdön ajoin urheasti loppuun. Köliä kääntämällä sisään, mastoa eteen ja purjetta kiristämällä yhdistelmä pysyi mukavana ajaa.

Parannettavaa jäi, mutta monta asiaa tuli opittua. Muut kisaajat antoivat arvokkaita neuvoja kisan aikana. MM kisat ovat Yyterissä ensi kesänä. Kukapa tietää, vaikka olisin taas silloin lähtölinjalla.

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.