mari · 170610 · 21:41

Hieno kisapäivä jälleen, vaikka eka naisten lähtö ajettiin pahasti reikäisellä radalla. Aalto keikautti nurin pläkässä olleella poijulla. Tämän päivän toisessa lähdössä oli jo kisaamisen tuntua, kun ranskalainen tarkalla ajolla vei voiton.

BliniFin6 · 170610 · 21:05

Liepajasta: Eipä tullut niinkään paljoa vaan noin 2-3 m/s, jossa ajettiin isojen aaltojen seassa kaksi lähtöä. Rankkaa!!! Suomen porukasta tänään parhaiten pärjäsi Reijosen Heikki sijoilla 9. ja 13.. Minun sijoitukseni olivat 2 x 18. =( Ei hyvä!!!

BliniFin6 · 160610 · 23:13

...joten sijoitukset 10. ja 11.. Kahden päivän jälkeen olen 11.. Huomiseksi ennustettu 4-5 m/s.

BliniFin6 · 160610 · 23:12

Keskiviikkona 4 lähtöä, joista 2 noin 10 m/s ja viimeiset kaksi 5-7 m/s. Heti alkoi kulkee paremmin, kun tuuli - sijoitukset 6. ja 7.. Viimeisissä kahdessa lähdössä kryssit meni upeasti, mutta lensseillä ei SB RB 9,5 m2 riittänyt RS:X 9,81 m2:ille.

Mari · 160610 · 23:05

Kokeilin lopuksi myös pientä lautaa, jonka luulin olevan nopeampi, kun tuultakin alkoi olla jo hieman liikaa 6,5 m2 purjeelle. Tuntui kuitenkin siltä, että pieni lauta ei lentänyt aallon yli vaan jäi hieman junnaamaan.

Mari · 160610 · 23:01

Huups CR 6,5 m2!

Mari · 160610 · 22:59

Upea toinen kisapäivä Texelissä, aurinkoa ja 10 -13 m/s tuulta, juuri paras keli minulle. Code Red 6,5 m/s ja iS 111 l ihan nappi yhdistelmä.

· 160610 · 14:29

BliniFin6 · 150610 · 23:22

korjaus edelliseen viestiin: 27. Jouni ja 28. Törö.

BliniFin6 · 150610 · 23:20

1.kilpailupäivä takana Liepajassa. 3 lähtöä 1-3 m/s tuulessa eli ei mitään herkkua. Suomalaisten sijoitukset: 12. Blini, 16. Hessu, 26. Seppo, 27. Jouni, 28. Jouni, 34. Kale, 38. Mika. Huomiseksi on onneksi ennustettu parempaa keliä (n.7 m/s).

mari · 150610 · 09:20

Texelissä upea päivä tulossa. Tuulta on mukavasti heti aamusta. Päivän aikataulua on hieman viivästetty, jotta PWA tyypit ehtii paikalle. Lahdöt starttaavat klo 12. Tsemppiä Liepajaan.

BliniFin6 · 140610 · 21:18

Terveiset Latvian Liepajasta Raceboard luokan MM-kilpailuista. Tiistaina alkaa ensimmäiset lähdöt pyörimään klo 11. Tänään hyvät treenit ja lauta tuntuu kulkevan kovaa ja korkealle! Lisää voit lukea blogistani: http://blinifin6.blogspot .com/

mari · 120610 · 19:31

Team Finland pitää lippua korkealla. Hyvä päivä takana, tuulta 8-9 m/s ja ukonkorkuista aaltoa. Aallossa oli kulmaa ja purjeessa riittävästi vetoa, jotta ulos pääsi helposti. Tosin mokata ei kannattanut.

mari · 110610 · 21:58

Texelissä tuuli 14 solmua ja kaatuvaa aaltoa samasta suunnasta kuin tuuli. Ulkona ihan järkyttävää perunapeltoa, siis Mellsen x 10. Nyt on vielä 3 päivää aikaa tutustua olosuhteisiin. Itämeri on ankkalampi tähän verrattuna.

mari · 110610 · 11:55

Hauskaa kisaa Kalajoelle, toivotaan, että tuuli suosii.

mari · 110610 · 11:52

Jep, ei ole paras hetki ottaa uusia välineitä käyttöön ja käytänkin vain jos on pakko. Ihan kevein slalom keli on heikkouteni vanhoilla kamoilla. Nyt on vielä 4 päivää aikaa testata ja säätää uutta purjetta.

slalomkuski · 110610 · 00:53

EM:thän on oikea paikka ottaa uudet välineet testikäyttöön..

Jon · 100610 · 20:20

JepJep
Mari slalomkisoissa, muut formulakisoissa. Meikä vahdin lapsia....
Ehkä viikonloppuun kuitenkin mahtuisi slalom laudan korkkaus :)

mari · 100610 · 14:52

Texelissä hyvin kevyttä slalomtuulta ja lempeää aaltoa. Uusi 8,6 m2 Reflex oli ensimmäisen kerran käytössä, purje toimii kuin ajatus, tosin alaliikin kireyden kanssa olen vielä vähän hukassa. Keli oli liian kevyt oikeiden säätöjen löytämiseksi.

· 100610 · 06:32